• reettamaatta

Kesäyrittäjän esittely: Zahra Ahmed Hassan, Zah Design

Istun Pikisaaressa ja odottelen tämänkertaista vierastani. Aurinko porottaa mustiin farkkuihini ja saan toivonkipinän uudelleen eloon heräävästä kesästä. Pian huomaan iloisen hahmon pyöräilevän luokseni. Sieltä hän saapuu, Zahra Ahmed Hassan!


Kiertelemme ensin ympäri Pikisaarta, ja Zahra kertoo minulle kouluajoistaan. Kuvaamme ensin jutussa esiintyvät kuvat, sitten istummekin alas varjoon ja haastattelu voi alkaa.


Kertoisitko hieman itsestäsi?


”Olen Zahra Ahmed Hassan, 21 vuotta. Tulin Suomeen vuonna 2013, asuin Heikinharjussa yhden vuoden ja neljä kuukautta. Sen jälkeen asuin suomalaisen perheen luona kaksi ja puoli vuotta. Nyt asun yksin. Kävin valmistavan luokan ja peruskoulun Kastellin koulussa. Sen jälkeen kävin Pikisaaressa koulua kolme vuotta ja valmistuin artesaaniksi vaatetusalalta. Nyt opiskelen myyntiä ja markkinointia PSK-Aikuisopistolla. Odotan tuloksia Hämeen ammattikorkeakoulusta, olen hakenut sinne artenomiksi.”



Yrittäjyys


Zahran silmät kirkastuvat, kun pyydän häntä kertomaan yrityksestään. Hänen yritysideansa on tehdä tuotteita kierrätysmateriaaleista sekä uusista materiaaleista. Enemmän Zahra käyttää kuitenkin tuotteissaan kierrätysmateriaaleja. Hän tekee esimerkiksi vanhoista farkuista laukkuja, ja millaisia ideoita nyt sattuukaan tulemaan.




Zahra alkoi yrittäjäksi oikeastaan kahdesta syystä. Vielä kun hän oli peruskoulussa, hän muistaa olleensa Tyttöjen Talolla. Siellä eräs nainen opetti, miten laukkuja tehdään. Zahra innostui oitis. Hän alkoi valmistaa laukkuja, ja hänen kaverinsa alkoivat pyytää, voisiko Zahra valmistaa niitä heillekin. Jo silloin Zahra mietti yrityksen perustamista, mutta ystävän kanssa. Homma ei kuitenkaan luistanut.


”Emme olleetkaan lopulta kaikesta samaa mieltä, ja ajatuksemme olivat vähän erilaisia. Jos kaksi ihmistä perustaa jotain, pitää olla sama energia.” Myöhemmin Zahra kävi yrityskurssin. Siellä opettaja oli antanut neuvoja, jotka jäivät Zahran mieleen. ”Opettaja sanoi, että aina pitää yrittää ideaa, vaikka ei onnistuisi”. Opettaja kehui Zahran ideaa valmistaa laukkuja kierrätysmateriaaleista. Hän myös sanoi, ettei haittaa, vaikkei kaikki tykkäisikään hänen tuotteistaan. Zahra ei löytänyt Oulusta juurikaan kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuotteita. Hän halusi alkaa tekemään niitä itse.


"Jos kaksi ihmistä perustaa jotain, pitää olla sama energia."

”Minä tykkään tosi paljon vaatetusalasta. Ajattelin tulevaisuuttani ja halusin tehdä oman yrityksen nyt. Mielestäni oli parempi oppia nyt, millaiset riskit on ja millaiset voitot. Siksi aloitin nyt.”


Töihinsä Zahra saa inspiraatiota netistä ja kaupoista, mutta myös tehdessään ja ommellessaan töitään. Eniten yrityksessään hän nauttiikin juuri ompelemisesta. Zahra sanoo myös kuuntelevansa mielellään palautetta töistään. Hän haluaa tietää, mistä ihmiset tykkäävät ja mitä pitäisi vielä kehittää.


Haasteenaan Zahra mainitsee markkinoinnin. Hänen mukaansa on vaikeaa, kun pitää kirjoittaa asiakkaille sosiaalisessa mediassa. Mainostaminen on helpompaa, kun voi vain puhua toisille ihmisille. Myös suomen kielen kirjoittaminen tuntuu joskus haasteelliselta. Silloin Zahra kysyy apua kavereilta, Kesäyrittäjä-kampanjan mentoreilta, muilta kesäyrittäjiltä, Uusyrityskeskuksesta tai Nuorten Ystävien ohjaajalta.



Mitä Zahra sanoisi nuorille, jotka miettivät oman yrityksen perustamista tai Kesäyrittäjä-kampanjaan osallistumista?


”Pitää aina yrittää, ei tarvi aina huolehtia tai stressata. Ei haittaa, vaikka voitat tai jos otat riskejä, sillä opit uusia asioita. Aina kannattaa kysyä apua. Suomalaiset ei tykkää saada apua, vaikka he antavat apua. Aina pitää kysyä apua.”


"Aina kannattaa kysyä apua. Suomalaiset ei tykkää saada apua, vaikka he antavat apua. Aina pitää kysyä apua.”

Kysyn, miten Zahran yritys on lähtenyt rullaamaan. Hän kertoo, että sekä hän itse että hänen ideansa ovat kehittyneet. ”Aiemmin en osannut tehdä liikesuunnitelmaa, markkinointia, tai tiennyt, miten ja mistä saa apua. Nyt tiedän Businessaseman ja Uusyrityskeskuksen. Ennen markkinointi oli vaikeaa ja markkinointi on mun mielestä mennyt hyvin. Toisilla voi mennä paremmin, mutta minä en ole some-ihminen. Olen silti yrittänyt.”


Vapaa-aika ja tulevaisuus


Vapaa-ajallaan Zahra tykkää katsoa elokuvia, sarjoja, käydä kuntosalilla ja kavereiden kanssa kahvilla tai ravintolassa. Pienenä hän haaveili opiskelusta ja siitä, että voisi tehdä jotain itseään varten. Zahra ei aio jatkaa yritystään kesän jälkeen, sillä hän vielä opiskelee. Suunnitelmia hänellä kuitenkin on.


”Mennä Hämeen ammattikorkeakouluun, se on tällä hetkellä kaikista isoin haaveeni. Haluan saada ammattikorkeakoulupaikan ja perustaa uuden yrityksen muotisuunnittelun parissa.”


Haastattelumme loppuu, ja varjoisessa paikassa alkaa tulla jo hieman kylmä. Onneksi Galleria Harmajan ovet ovat auki, ja voimme mennä lämmittelemään taidenäyttelyyn.


Kiitos Zahralle haastattelusta! Zahran ja hänen tuotteensa löydät Facebookista nimellä Zah Design ja Instagramista nimellä zahdesign1.




Teksti ja kuvat: Louna Writing

 
  • Facebook
  • Twitter

©2020 by Louna Writing. Proudly created with Wix.com